Siksi voikin varauksetta yhtyä Ekosäätiön Pekka Kuusi -palkinnolla äskettäin palkitun Kestävyyspaneelin visioon:

Jos nämä periaatteet löytyvät seuraavan hallituksen ohjelmasta, on vielä eri asia esitetäänkö myös käytännön toimia niiden toteuttamiseksi ja tullaanko niitä myös täytäntöön panemaan.

TUTKITUN tiedon asema politiikassa on haastettu. Voimistunut pölhöpopulismi vähättelee tieteellistä tutkimusta ja nostaa maallikkomielipiteet sen rinnalle.

Totuuden jälkeisenä aikana saatetaan vuosikymmenten empiirinen tutkimus ja tiedeyhteisön konsensus kuitata vain ”yhtenä
mielipiteenä muiden joukossa”.

Tieteenvastaisuus tuskin estää kestävyyspaneelin tavoitteiden hallitusohjelmaan ottamisen.

Sen sijaan on odotettavissa, että muut asiat – velkaantumiskehityksestä ja varustelumenojen korotuspaineesta johtuvat – työntävät ekologisesti välttämättömiksi tiedetyt ja rahallista panosta vaativat tarpeet taka-alalle.

Yhtä vähän kuin yksi ihminen voi omilla elintapavalinnoillaan pelastaa maapalloa, ei Suomi yksin kykene torjumaan koko ihmiskuntaan kohdistuvia eksistentiaalisia uhkia.

Tällä en väheksy yksittäisten ihmisten elämäntapavalintojen merkitystä.

Kaikki jotka tekevät oikeita valintoja, ennen kuin verot ja lait siihen myös vitkuttelijoita ohjaavat, ovat tärkeitä edelläkävijöitä.

Merkittävämpää on kuitenkin se, mitä Suomi tekee aidosti kestävän kehityksen toteuttamiseksi.

AJATTTELU, jonka mukaan meidän ei tarvitse tehdä mitään ennen kuin myös kaikki meitä suuremmat maat sitoutuvat samanlaisiin toimiin, on sekä eettisesti että käytännöllisesti kestämätön.

Lisäksi se heikentää myös vaikuttamismahdollisuuksiamme.

Suomella EU-valtiona on hyvät mahdollisuudet halutessaan osoittaa myös kansainvälistä johtajuutta elämää vaarantavien eksistentiaalisten uhkien torjunnassa.

Unionin toimivallan käytöllä on laajempia seurauksia kuin vain siihen miten EU-maissa toimitaan, sillä EU:n asettamilla säännöillä ja standardeilla on unionin rajat ylittäviä vaikutuksia.

Valitettavasti näitäkin vaikutusmahdollisuuksia kestävämmän kehityksen puolesta halutaan deregulaatio-vimman merkeissä heikentää.

Vaikuttaminen vaatii luotettavuutta ja uskottavuutta. Sitä saadaan vain siten että olemme itse kärjessä tekemässä sitä, mitä haluamme kaikkien tekevän.

Voi kysyä, onko tämä kansainvälinen vaikuttamispyrkimyskään enää prioriteetti Suomen ulkopolitiikassa?

Nyt elokuun suurlähettiläspäivillä ei ilmastonmuutosta tai luontokatoa mainittu, sen enempää presidentin kuin ministereiden puheenvuoroissa.

KÄYNNISSÄ OLEVAT sodat ja rikokset ihmisyyttä vastaan ovat työntäneet ilmastonmuutoksen ja luontokadon uhat taka-alalle.

Ydinasesota on eksistentiaalisista uhista ensisijainen. Yhdestäkin räjäytyksestä alkanut ydinaseiden käyttö voi muutamassa päivässä johtaa sellaiseen tuhoon, jonka aikaansaamiseen ilmastonmuutoksen ja luontokadon eteneminen veisi vuosikausia.

Siksi on syytä huolestua Suomen vastuuttomasta antautumisesta ydinaseuskon varaan.

Huolestunut tulee olla siitäkin, miten niin hallituksen kuin opposition mielestä tärkein ja ajankohtaisin kysymys näyttää olevan bensiinin hinnan laskeminen ja miten palata takaisin ikuisesti halvan energian aikaan.

Politiikassa on nyttemmin pyritty sitouttamaan päättäjät yli vaalikauden ulottuviin pitkäaikaisiin ratkaisuihin. Tällaisia ovat sopimus velkajarrusta, samoin kuin tavoite nostaa varustelun osuus
kansantulosta 5 prosenttiin.

Kestävyyspaneeli ei ole esittänyt hallitukselle varainkäyttöön liittyviä tavoitteita. Se on ymmärrettävää, sillä laskelmat olisivat ilmaan heitettyjen lukuja ilman luotettavaa todellisuuskytkentää.

Yhtä lailla kun vaatimukset sotilasmenojen kasvattamisesta ovat paljolti hatusta vedettyjä.

Aseiden valmistelu kuluttaa luonnonvaroja ja niiden käyttö merkitsee aina myös luontotuhoa.

EPÄILENKIN, että hallitusohjelmasta riippumatta asevarustelun tarpeet asetetaan todellisessa valintatilanteessa ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjumisen edelle.

Kun kyse on turvallisuusuhkien torjumisesta, ei välttämättömiä tarpeita pidä asettaa vastakkain.